Maailman ainoa Muumimuseo sijaitsee Tampere-talossa.
Tampere-talon vieressä, vasemmalla puolella, on Muumimuseonpolku, mutta museoon on parasta mennä pääovesta, sillä lipunmyynti on siinä pääoven lähellä. Polku antaa ymmärtää, että museo löytyisi polun päästä, no, pääsee sieltäkin kautta sisään Tampere-talon aulaan. Tosin sitten täytyy palata taaksepäin ostamaan lippu, sillä sitä ei voi ostaa Muumimuseon ovelta.
 |
Muumimuseonpolku |
 |
Tampere-talo ja portaat pääovelle. |
 |
Yleiskuva Muumimuseon sisältä. |
Kysyin museon ovella vahtimestarilta, saako ottaa valokuvia. Hän vastasi, että yleiskuvia saa ottaa, mutta ei teoksista lähikuvia. Ymmärrettävä sääntö, sillä onhan Muumit tekijänoikeudella suojattu, kuuluisa brändi. Vahtimestari tarkkaili minua kaukaa vielä ollessani museossa, ettenhän nyt varmasti sitten ota lähikuvia. Näin käy usein, jos rehellisesti kysyy lupaa, joutuukin sitten epäilyksen kohteeksi.
Samaan aikaan toisaalla aasialaiset turistit, jotka eivät lupia kyselleet, ottivat surutta lähikuvia. Nuori mies oli ottavinaan kuvaa kumppanista, vaikka (näin, kun kävelin kuvaajan takaa) kuvaaja tarkensi kauan kuvaa juurikin Muumien pienoismalliin, josta ei olisi saanut kuvaa ottaa. Toisin sanoen, he tiesivät tekevänsä väärin, kun toimivat näin. Toinen - yksin liikkuva turistinainen - meni alas kyykkyyn ottamaan lähikuvia pienoismalleista. Museossa on selkeät kieltolaput kuvaamiselle, joten turistitkin kyllä ymmärtävät sen. Mitähän tuosta heille seuraa, jos he näyttävät kuvia jossain julkisesti?
 |
Toinen yleiskuva Muumimuseosta. |
Tässä yleiskuvassa näkyy yksi lasikaappi, jossa on sisällä pienoismalleja. Kaappeja oli useampia, pienoismallit olivat Muumi-saduista tehtyjä laadukkaita asetelmia. Kiinnostaa varmasti lapsia ja miniatyyrejä harrastavia aikuisiakin. Museon alakerrassa on iso Muumitalo ja jonkin verran oli Muumi-piirroksia. Eipä juuri muuta voi kuvien kautta nyt Muumimuseosta esitellä.
 |
Sitten kahville virkistymään. |

Ostin aulasta pienen kahvipussin 150 g, kun oli -50% alennus. Normaalihinnalla olisi maksanut yli 12 euroa. On kyllä ihanaa kahvia, paljon parempaa kuin kaupan kahvit! ☕
Van Goghin ilme muistuttaa nuorten myyjätärten ilmeitä aulan myymälässä, taisi olla huono päivä heillä.
Katselin hetken aikaa Tampere-talon aulasta ravintola Tuhtoon päin, kun se näytti niin kauniilta ja valoisalta tilalta isoine ikkunoineen. Ajattelin, että voisin käydä siellä poikani perheen kanssa syömässä joskus. Nuori myyjätär katseli takaisin minuun päin vihaisen ja epäluuloisen näköisenä, joten muutin mieleni, onhan noita ravintoloita Tampereella yllin kyllin. Ei viitsi viedä rahaa yritykselle, johon ei ole tervetullut.
Oli nyt tämmöinen päivä, ettei hymyjä irronnut ja epäilyksen kohteeksikin joutui, tämä pieni mummu. 👵 Joinakin muina päivinä saattaa sitten käydä juuri päinvastoin, että ystävällisyyttä tulee vastaan useammalta taholta, ihan yllättäen. Ehkä sään viileys harmittaa ihmisiä, vaikka itse nautin täysin rinnoin raikkaasta säästä.
Pois lähtiessäni huomasin ensimmäistä kertaa Walk of Fame Finlandin, joka on lähellä Tampere-taloa. Vettä satoi niskaan ja sateenvarjo keikkui olalla miten sattui, mutta sain otettua muutaman kuvan tähdistä, vastaantulevan nuoren naisen epäluuloisesta tuijotuksesta huolimatta. Hän ei varmaan ymmärtänyt, mitä - tai miksi - siinä valokuvasin. Tässä iässä ei enää kovin paljon välitä, vaikka joku ihmetteleekin. 😀 Kai se hinta on maksettava, kun haluaa blogata kuvia kaupungista.
 |
Walk of Fame Finlandin alkupää ja näkymä Tampere-taloon päin. |
 |
Walk of Fame Finland |
 |
Popeda |
 |
Jean Sibelius |
 |
Katri Helena |
 |
Cheek |
 |
Mikko Alatalo |
 |
Marion Rung |
Oli siellä muitakin tähtiä 🌟
Hauskaa viikonloppua, vaikka postaus olikin sateinen, monessa mielessä!
Tiedän olevani outo mutten välitä muumeista. En tarinoista, mukeista enkä mistään muustakaan. Eli minulle riitti oikein hyvin yleiskuvat :-).
VastaaPoistaYnseä palvelu on juuri se juttu joka minut karkoittaa paikasta kuin paikasta.Tulee huono fiilis ja kun on valinnan varaa niin...
Tuo walk of fame Finland on kyllä hieno ja näin sen omin silmin kun muutama vuosi sitten kävin Tampere talossa konsertissa.
Hyvää alkanutta viikonloppua.
Ei siinä ole mitään outoa, mutta museon pienoismallit voivat antaa vinkkiä nukkekodin sisustamiseen, jos jaksaa niitä tarkastella sillä silmällä. Varsinkin muumitalo on hienosti laitettu.
PoistaNiinpä, asiakaspalveluasenne on tärkeä yrityksen menestyksen kannalta.
Kiitos
Kiitos hyvästä postauksesta tass jälleen kerran! Näitä on mukava lukea kun tulee infoa eri paikoista ja laitat aina hyviä kuvia selventämään tilannetta.
VastaaPoistaOlen käynyt muutaman kerran Tampere-talossa,mm. silloin kun -shaolin-munkit esiityivät siellä. Oli huikea esitys mutta huonona puolena sanon ravintola Tuhdon älyttömät hinnat vaikka sen toisaalta ymmärtääkin koska mitäs muuta kuin turisteilta ja kävijöiltä rahat pois niin kuin se on kaikkialla.
Muumimuseossa en ole käynyt kertaakaan vaikka arvostan Tove Janssonia ihmisenä ja siitä että hän on pystynyt luomaan valtavan brändin näiden hahmojen ympärille. Uskon että suomessa on paljon Toven kaltaisia ihmisiä mutta he eivät uskalla tai kehtaa tuoda teoksiaan esille. Oli sitten kyse mistä taiteen haarasta tahansa.
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua sulle, nautitaan syksystä vaikka yöt ovat aika viileitä (täälläpäin viime yö mentiin 3 asteen tuntumassa mikä on mielestäni aika kylmä kun ollaan vasta elokuussa.
Niin ja koskas sä muuten laitat niitä sun piirustuksia esille?
Kiva, kun näillä postauksilla on merkitystä.
PoistaMinulla ei oikeasti ole piirrustuksia, mitä esitellä, kuten sanoin, muotokuvia en voi laittaa kuvissa olevien henkilöiden yksityisyyden takia tänne.
Mutta, ostin piirrustuspaperia :) On pari aihetta mielessä, mutta toisen niistä voin tehdä syyskuussa.
Kiitos kannustuksesta!
Hienoa että olet ostanut paperia :D
VastaaPoistaOdotan innolla että saat inspiraation jonka tuotosta saamme kenties joskus ihailla.