Marraskuisia katunäkymiä Tampereelta ja Pirkkalasta

Tässä postissa on 26 kuvaa.

Marraskuun näkymät ovat erilaisia kuin kesäkuun näkymät täällä Suomessa. Aurinko paistaa matalalta jopa keskipäivällä ja varjot ovat pitkiä. Sää oli tänään kostean viileä, tuuli oli aavalla paikalla raitis. Lämpötila oli +6 C päivällä. Oli kiva käydä ajelulla ja viemässä haudalle kynttilät. Ajettiin Pirkkalan kautta Tampereen Lamminpään hautausmaalle. 

Pirkkala, ruotsiksi Birkala, on Tampereen naapurikunta, jossa on noin 21 400 asukasta. Siellä on mm. Tampere-Pirkkalan lentoasema ja messukeskus. Pirkkalassa on Pyhäjärven rannalla nämä värikkäät, melko uudet kerrostalot. Otin kuvia auton ikkunasta. Voisi kai sanoa, että nämä talot ovat eräänlainen maamerkki, kun ne erottaa jo kaukaa.

1. Taloja Pirkkalassa.

2. Talot kadun puolelta katsottuna.

3. Taloista on näkymä Pyhäjärvelle.

4. Pyhäjärveä

5. Lamminpään hautausmaata.

Tampereen Lamminpään hautausmaan pinta-ala on 27,5 hehtaaria, eli se on isompi kuin Tampereen Kalevankankaan hautausmaa, jonka pinta-ala on 17 hehtaaria. Kalevan hautausmaa on vanhempi, se perustettiin vuonna 1880 ja Lamminpään hautausmaa perustettiin 1939.
Miten aina sattuukin tuulemaan, kun viedään kynttilät, mutta saatiin ne syttymään kuitenkin. 

Sieltä sitten Pispalan Pyykkimettään katsomaan maisemia. Sainkin vain osan maisemasta kuvaan, kun siellä oli jonkinlainen luokkaretki tai muu nuorisoporukka oppaan kanssa. Opas kuului kertovan, että siinä paikalla on ennen kuivatettu pyykkiä. No en ihmettele, tuuli sattuu siihen hyvin. 

6. Näkymää Pispalan Pyykkimettästä Pyhäjärvelle.

7. Katunäkymää Pispalanharjulta, jossa on uutta ja vanhaa rakennuskantaa.
Tämä kaunis talo näyttää uudelta.

8. Pispalanharjun kadut ovat kapeita.

9. Puukerrostalo Pispalassa Pyykkimettän vieressä.

"Pispalanharju on Pyhäjärven ja Näsijärven välissä, Tampereen länsipuolella sijaitseva jääkauden aikana muodostunut harju, joka sijoittuu Epilänharjun ja Pyynikinharjun väliin. Pispalanharju on osa yhtenäistä harjuketjua, joka kulkee Tampereen kaupungin läpi." - Wikipedia

"Pispalan alue sijaitsee Pispalanharjulla, Suomen korkeimmalla soraharjulla, enimmäkseen etelärinteessä. Alueelle ominaista on jyrkkään rinteeseen sovitettu rakentamistapa. Pispalan suojelua ovat edistäneet muun muassa Pispalan asukasyhdistys, joka perustettiin 1970-luvulla, ja Kurpitsaliike, joka pitää hallussaan Kurpitsataloksi nimettyä kiinteistöä Tahmelan rannassa." - Wikipedia

10. Mäkiä ja jyrkkiä harjanteita, ne kuuluvat Pispalaan.

11. Turistibussi pääsi ohittamaan meidät, mutta piti mennä tien sivuun odottamaan sitä.

Pispalan valtatien - joka on myös ohitustie - varrella on vanhoja tunnettuja yrityksiä, kuten Pispalan Rajaportin yleinen sauna. Minä siisteysintoilijana haluaisin siihen uuden maalin julkisivuun. Kai se on tunnelmallinen paikka saunoa ja jutustella ihmisten kanssa, en ole käynyt siellä koskaan. Ulkomaalaisille tiedoksi, että suomalaisissa yleisissä saunoissa on erikseen naisten ja miesten osastot. Eräs ulkomaalainen luuli kerran, että kaikki asiakkaat käyvät samassa saunassa. Ei sentään.

12.

13. Pispalan Taidetalo on myös Pispalan valtatien varrella.

Vähän uutta maalia kaipaisi myös Taidetalo. Joissakin rakennuksissa on graffiteja, joita ilmestyy yleensä vanhoihin taloihin. Olen laittanut siitä joskus Tampereen kaupungille kommenttia, että Pispalan valtatien varrella olevat talot eivät edusta Pispalaa sen arvon mukaisesti juuri näiden syiden takia. No mitäpä se yhden ihmisen kommentti auttaa, mutta maalilla saisi siistimmät julkisivut kun ohikulkuliikenne on kuitenkin aika vilkasta tuossa kohtaa.

14. Pispalan Pulteri

Pispalan Pulteri on perinteinen ruokaravintola, joka on perustettu vuonna 1968. Alkuvuosina luulin sen nimen perusteella, että se rautakauppa. :o) Tiloissa on ennen ollut maitokauppa. Pulterissa on käynyt vuosien mittaan tunnettuja taiteilijoita, kuten Kaurismäet. Sen ruokalistalla on esim. Superpihvi, joka on ollut menussa alusta alkaen. En ole käynyt sielläkään vielä.

Pispalan valtatien varrella on myös tunnettu Vaakon Nakki, joka on myynyt grilliruokaa jo 60 vuotta. He myyvät myös omaa sinappia. Tämäkin kokemus on jäänyt minulta vielä väliin. Vaakon Nakki on saanut Parhaan tamperelaisen grillin tunnustuksia vuosina 2021, 2022, 2024, 2025 ja tänäkin vuonna 2026 jonkin katuruokatunnustuksen. Se pitäisi kyllä testata joskus, vaikka harvoin syönkin grilliruokaa.

(Nämä eivät ole kaupallisia mainoksia.)

15. Vaakon Nakki

16. Pyynikintie

Ajettiin Pyynikille ja ihmettelin autojen määrää parkkipaikalla, mutta ainakin yksi syy siihen löytyi, nimittäin uusi yleinen sauna, jossa on ravintola. Ihmisiä virtasi sinne. En tiedä milloin tuo on ilmestynyt, koska sitä ei mielestäni ollut vielä elokuussa?

17. Mainos uimarannalla.

18. Yleinen sauna ja ravintola Pyynikin rannassa.

19. Pyynikin rannalla kävi kylmä tuuli.

20. Maisemaa Pyynikinharjulta Pyhäjärvelle.

21. Mariankadun taloja Pyynikillä. 

22.

Että nuo Pyynikin vanhat talot on ihania! Ja sisältä myös.
Sieltä jo pian ajettiin Tampereen keskustaan Satamakatua pitkin.
Kuvassa alla vasemmalla näkyy Tampereen Työväen Teatterin nurkkaa.

23. Satamakatua

24. Tampereen valtatietä ja uudempia rakennuksia.

25. Ratinan kauppakeskuksen julkisivua valtatien puolelta.

Ratina on Tampereen uusin ja suurin kauppakeskus, jossa on liikkeitä kolmessa kerroksessa.
Muita kuvia en matkalta ottanutkaan, mutta tässä vielä Pyhäjärveä Pirkkalan puolelta kuvattuna.

26. Pyhäjärvi

Kiitos vierailusta!

Kommentit

  1. Ihan kateeksi käyvät noin viehättävät kaupunkimaisemat! :)
    Kuudes kuva on aivan mykistävän kaunis.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon positiivisista kommenteista!

Syksyn iloa!


Toinen blogini - Nukkekotiharrastus

Oma mietelause v. 2000

"Kiitollisuus on avain onneen". Kiitollisuus on mielentila, joka kannattelee jokaista päivää, olosuhteista riippumatta. Se ei ole kehityksen este, tai silmien ummistamista realiteeteilta. Se ei riipu menestyksestä tai onnekkaista sattumuksista. Vaikka rakkaus on suurin voima, sekään ei menesty ilman kiitollisuutta.

Oma mietelause v. 2007

"Valo on totta, varjo häilyvää." Positiivisuus on rohkeutta nähdä valoa ja toivoa vaikeissakin tilanteissa. Elämän vastoinkäymiset tulevat ja menevät, mutta jos mieli on valoisa, ne voi voittaa ja jättää taakseen. Niin kuin aurinko on taivaalla aina ja varjot syntyvät vain siitä, että jokin este tulee auringon eteen. Varjot liikkuvat, häilyvät ja häipyvät, mutta aurinko pysyy. Niin pysyy myös Luojan rakkaus ihmisiin, vaikka joskus varjot sumentavat näkymiä.