Syksyn väriset miesten villasukat (+ ohje)

Neuloin aikuiselle pojalleni 7 veljestä langasta iloisen väriset villasukat, koska hänkin on iloinen ihminen. Kysyin häneltä, onko sellaista väriä, mitä hän EI halua sukkiin, niin vastaus oli: 'pinkki', no, en olisi sitä lankaa käyttänytkään. Tosin miesten vaatteissa yleisesti ottaen käytetään nykyisin ihan kaikkia värejä. Poikani vaatteet ovat yleensä tummia, mutta villasukat ovat mielestäni värikkäinä parhaat. 

Raidat ovat klassinen villasukkien kuvio, mutta siitä hauska, että värejä ja raitojen leveyksiä vaihtelemalla saa aikaan satoja eri variaatioita ja lankaa ei tarvitse katkaista välillä. 

Keltaisen langan nimi on Auringonkukka. Sitä voisi sanoa myös appelsiininkeltaiseksi.

PERUSOHJE MIESTEN SUKKIIN

Ohje on kokoon 42-43, lisää kerroksia, jos on isompi jalka.

Puikot 3,5 ja lanka 7 Veljestä tai muu saman vahvuinen sukkalanka 150 g.


Luo sukkapuikoille 52 s. Jaa ne neljälle puikolle, jokaiselle 13 silmukkaa. Kerros vaihtuu aina 1. ja 4. puikon välissä.

Neulo suljettua joustinneuletta *2 o, 2 n* toistaen, noin 16 cm (46 krs.) tai miten pitkät varret sukkiin haluat. 

Kantalappu

Neulo 1. puikon silmukat joustinneuleena 4. puikolle = 26 silmukkaa. Jätä muut silmukat odottamaan, käännä työ ja aloita vahvennettu neule nurjalta.

1. krs (nurja) : Nosta 1. silmukka neulomatta. Neulo kerroksen muut silmukat nurin. Käännä työ.

2. krs. (oikea) : *Nosta 1s neulomatta, neulo 1s oikein* toista * - * kerros loppuun. Käännä työ.

Toista kerroksia 1-2 yht. 13 kertaa, kun lasket ne nostetuista silmukoista. Yhteensä se on 26 krs.

Neulo viimeisenä nurja kerros.

Kantapohjan kavennukset

Jatka samaa vahvennettua neuletta kuten edellä. Neulo kantatilkussa oikeaa kerrosta kunnes jäljellä on 9 silmukkaa. Tee ylivetokavennus: nosta 1 s, neulo 1 s oikein, vedä nostettu silmukka neulotun yli. Näin on 1 s vähemmän työssä. Jätä loput silmukat puikon reunalle odottamaan ja käännä työ.

Nurjalla kerroksella nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 8 s nurin ja neulo 2 s yhteen. Jätä muut silmukat puikon päähän odottamaan ja käännä työ.

Oikealla puolella nosta 1 s, neulo oikeita silmukoita kunnes jäljellä on 8 s, tee ylivetokavennus. 

Jatka kerroksia samoin niin, että sivusilmukat vähenevät ja keskiryhmän silmukoissa pysyy 10 s.

Kun sivusilmukat loppuvat ja jäljellä on 10 silmukkaa, jaa silmukat kahdelle puikolle 5 ja 5.

Neulo ne puikot vahvennettua neuletta vielä kerran.

Silmukoiden poimiminen

Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 13 s + 1 s kantalapun ja 2. puikon välistä.

Neulo poimitut silmukat, silmukoiden takareunasta kiertäen, (silmukat näyttävät X-muotoisilta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Neulo 2. ja 3. puikon silmukat normaalisti oikein.

Poimi sillä puikolla, jolla on 5 s, kantalapun oikeasta reunasta 13 s + 1 s kolmannen puikon ja kantalapun välistä. Neulo poimitut silmukat kiertäen oikein (X) ja kantalapun 5 silmukkaa normaalisti oikein.

Silmukoita on nyt yhteensä 64 s neljällä puikolla. Älä tasaa silmukoiden määrää puikoilla. 

Kiilakavennukset

Neulo sileää neuletta aina oikein. *Neulo 1. puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Neulo sileää 2. ja 3. puikoilla. Tee 4. puikon alussa ylivetokavennus.*

Neulo 1 välikerros kaventamatta. Tee seuraavalla kerroksella kavennukset kuten edellä * - *

Neulo 2 välikerrosta ja tee kavennukset * - *

Neulo 3 välikerrosta ja tee kavennukset * - *

Neulo 4 välikerrosta ja tee kavennukset * -*

Neulo 5 välikerrosta ja tee kavennukset * - *

Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 13 silmukkaa, lopeta kavennukset.

Jatka sileää oikein neuletta kunnes pohjan pituus on riittävä, eli pikkuvarvas peittyy tai 22 cm. Poikani sukkiin tein 55 krs, eli jalkapohjan pituus varpaineen on noin 26 cm.

Kärkikavennukset 

Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein.

Neulo 2. ja 4. puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus.

Tee kavennukset kuten edellä joka toisella kerroksella, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 7 s.

Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella.

Kun jokaisella puikolla on jäljellä 2 s (yht. 8 s), katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja kiristä.

Päättele lankojen päät huolella työhön vaikka parsinneulalla. Tee toinen sukka samoin.

Valmis!


Aurinkoista päivää!

Kommentit

KURKKAA NUKKEKOTIBLOGIINI - klikkaa kuvaa

KURKKAA NUKKEKOTIBLOGIINI - klikkaa kuvaa
Uusinta uutta 11.9.26: Koivulan kylpyhuone

Oma mietelause v. 2000

"Kiitollisuus on avain onneen". Kiitollisuus on mielentila, joka kannattelee jokaista päivää, olosuhteista riippumatta. Se ei ole kehityksen este, tai silmien ummistamista realiteeteilta. Se ei riipu menestyksestä tai onnekkaista sattumuksista. Vaikka rakkaus on suurin voima, sekään ei menesty ilman kiitollisuutta.

Oma mietelause v. 2007

"Valo on totta, varjo häilyvää." Positiivisuus on rohkeutta nähdä valoa ja toivoa vaikeissakin tilanteissa. Elämän vastoinkäymiset tulevat ja menevät, mutta jos mieli on valoisa, ne voi voittaa ja jättää taakseen. Niin kuin aurinko on taivaalla aina ja varjot syntyvät vain siitä, että jokin este tulee auringon eteen. Varjot liikkuvat, häilyvät ja häipyvät, mutta aurinko pysyy. Niin pysyy myös Luojan rakkaus ihmisiin, vaikka joskus varjot sumentavat näkymiä.