Viinikan kirkossa ja Ikean kirppiksellä
Viinikan kirkko on Viinikan puutaloalueella, lähellä Tampereen keskustaa. Olen postannut siitä ennenkin kuvia, mutta nyt otin ulkokuvia eri kulmista kuin ennen. Käyn siellä yleensä joskus kesäisin.
![]() |
| Viinikan kirkko. |
Viinikan kirkon arkkitehtuuri on erilainen kuin yleensä suomalaisissa kirkoissa. Se on valmistunut 1932 ja edustaa klassismia ja funktionalismia. Kirkon suunnitteli tamperelainen arkkitehti Yrjö Waskinen. Kirkon torni on 50 metriä korkea ja näkyy aika kauas.
Kirkko on yksilaivainen. Kullattu puuveistos alttarilla kuvaa ylösnoussutta Kristusta, se on noin kolme metriä korkea. Valot heijastetaan sitä kohti niin, että Kristus veistoksen sivuille syntyy kaksi varjoa, joiden ajattelen kuvaavan Isää ja Pyhää Henkeä. Se on Väinö Rikhard Rautalinin teos vuodelta 1932.
Kattomaalauksiin on kuvattu neljä evankelistaa, joiden yhteydessä on kuvattu leijona, härkä ja kotka, jotka viittaavat luomakunnan kokonaisuuteen ja kristilliseen perinteeseen. Taiteilijoina Eino Kauria ja Eino Rappi. Kirkossa on muitakin koristeluja.
Kirkkoon voi tutustua virtuaalisesti: https://www.virtualtampere.com/viinikan-kirkko/julkisivu?h=0.25&v=-12.42&f=84
Saarnassa käsiteltiin ihmisen itsetutkiskelua. Tuttua asiaa, josta Raamatussa kerrotaan. Ehtoollisella käynti oli yllättävän kivuliasta, polvistuminen sattui polviin, vaikka penkki oli pehmeä. Oli tuskallista odottaa omaa vuoroa ja meinasin jo nousta kesken pois, mutta sinnittelin kuitenkin. Tätä ei ole ennen tapahtunut, polvivaivoja ei ole ollut tähän mennessä. Pystytkö sinä polvistumaan vaivatta?
Viinikassa on ihania vanhoja puutaloja puutarhoineen. Jotkut talot ovat paritaloja. Viinikan kadut ovat hiljaisia sunnuntaiaamuisin.
![]() |
| Horisontissa häämöttää keskustan rakennuksia. |








Kaunis kirkko, niin sisältä kuin ulkoa.Nuo vanhat kirkot ovat puhuttelevia. Lankarullakioski on hauska, olipa onni että se kunnostettiin ettei purettu. Kauniita kuvia olet ottanut!
VastaaPoistaToden totta, jos Ikean eteen menee myymään ei kannata paljon pyytää!
Viinikan kirkossa olen ollut joulukuussa -04 Kauneimmissa joululauluissa. Kirkko oli niin täynnä ja vain etupenkissä oli tilaa - no sinne sitten Miehen kanssa mentiin!
VastaaPoistaTuo lankarullakioski pitää käydä joskus tsekkaamassa!
The church is lovely, your photos are beautiful! I love churches and also flea markets and sales! Thank you so much for sharing.
VastaaPoistaLankarullakioski on tosi symppis ja Viinikan maamerkki. Hienoa että se on entisöity ja edelleen toiminnassa.
VastaaPoistaPolvillani en pysty kyllä enää kauan olemaan tai tarvitsen ainakin hyvät pehmusteet polvien alle ja ylösnouseminen alkaa olla myös jo aika vaivalloisen näköistä. Niin se kroppa vaan vanhenee....ei sille mahda mitään.
Not sure if you saw my email, but to answer your question, head of household is the head of the family, and the person who supports them (like the husband/father, or a single mother).
VastaaPoistaThank you for your reply. That information is a bit confusing, because we have no information that this man would have had a family or other dependents.
PoistaMain tenant would also fit. I live alone now, and when I am filling out forms and my tax returm, I check the head of household box even though it's just me,
PoistaThank you very much, that clarifies the matter and goes to our other information about this relative.
PoistaEikö Viinikka ole myös kuljetusliike? Tuli äkkiä mieleen jostain työmenneisyydestä.
VastaaPoistaEn ole kuullut tuota. Voihan se ollakin.
PoistaOn hieno tuo kirkko. Olikohan tänä keväänä kun pyöräilin noilla seuduilla, Iidesjärven lintuja katselemassa ja pääsin tuonne kirkkoon sisäänkin, ulkopuolelta olen ennenkin sitä katsellut. Ja nuo puutalot ovat kyllä hienoja ja niitä on kunnostettu niin kauniiksi.
VastaaPoistaLankarullakioskia en muistanut tarkemmin katsoa, eikä se varmaan ollut silloin aukikaan.
Muistan tuollaisen pyöreän kioskin Tampereen rautatieaseman kulmilta... ;)
VastaaPoistaVoi kuinka upea kirkko ja kauniit kuvat.
VastaaPoistaOnpas kiva pyöreä kioski. Mukava kun kioski on kunnostettu.
Mukavaa elokuun loppua!