Tässä postissa on 19 kuvaa ja 2 videota.
Joka kesä on pakko käydä Pyynikillä, edes kerran, muuten kesästä 'puuttuu' jotain. Vältän kuitenkin menemästä sinne heinäkuussa, kun ranta on täynnä lomailevia ihmisiä. Tänään siellä oli käynnissä Beach Volley kisat viidellä kentällä. Lämmintä oli +24 C ja puolipilvistä. Sää oli kuin heinäkuussa, mutta ei niin paahtava. Siis täydellinen sää minun makuun. Yleisöä oli jonkin verran, mutta ei tungokseen asti.
 |
| 1. Pyynikin hiekkarantaa ja Pyhäjärveä. |
 |
| 2. |
 |
| 3. |
Otin ensimmäisen kuvan rantakahvilan terassilta ja söin mangomelonijäätelöä. Oi kesää!
 |
| 4. Rantakahvila Pyynikillä. |
 |
| 5. |
Olen aina kiivennyt Jalkasaaren näköalakalliolle, vaikka viime kesänä piti tulla alas nelinkontin ja takaperin, kuten taisin kertoa. No ei nyt koko matkaa, mutta tämän vaikean kohdan portaiden alapuolella, mikä näkyy kuvassa alla. Nyt en kiivennyt tuon kohdan yläpuolelle, mutta sain jotain kuvia otettua kallion päältä puolesta välistä.
 |
| 6. Mummulle on jo vaikea tulla tuosta alas. Jopa vaarallista. |
 |
| 7. Jalkasaari on kengän muotoinen. |
 |
| 8. Maisemaa kallion alapuolelta katsottuna. |
 |
| 9. Hiekkarantaa kalliolta. |
 |
| 10. Tuosta vielä ylöspäin, mutta varovasti. |
 |
| 11. Luonto on vielä enimmäkseen vihreää Tampereella. |
 |
| 12. Jalkasaaren kalliolta näkymää Pyhäjärvelle. |
 |
| 13. |
 |
| 14. Tästä sitten laskeutuminen alas. Nuorilta se käy helposti. |
 |
| 15. Taitaa olla nuori harmaalokki. Äänteli kuin nuori lintu ja oli isokokoinen. |
 |
| 16. Pyynikin nurmikot ja puut ovat niin ihania. Mainio paikka oraville. |
 |
| 17. |
 |
| 18. |
 |
| 19. Oikealle rantaan. |
Pienetkin moottoriveneet nostavat laineita rantaan asti. Maisema ei ollut noin tumma kuin videoilla.
Ihanaa lauantai iltaa sinne!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommenteista! Luen kaikki viestit, mutta en julkaise sellaisia, missä arvostellaan jotain toista blogia, henkilöä tai kulttuuria.