Kävelyä Mäyränmäessä ja keskuspuistossa

Mäyränmäki on pieni rauhallinen asuinalue Tampereen Vuoreksen asuinalueen sisällä, erillään Vuoreksen keskustasta ja muista Vuoreksen alueista. Olen ennenkin postannut kuvia sieltä. Alue on pienen mäen päällä ja siellä on kaksikerroksisia luhti- ja paritaloja, sekä omakotitaloja. Mäyränmäkeen rakennettiin ihan ensimmäiset talot noin 14 vuotta sitten, kun alettiin Vuoresta rakentamaan. 

Vasemmalla paritaloja, oikealla luhtitaloja. Tykkään valkoisesta puuaidasta.

Punaisten paritalojen rykelmässä on myös beigen värisiä, sinisiä ja keltaisia paritaloja.

Paritaloja vastapäätä on leikkipuisto ja pelikenttä kävelytien toisella puolella. Sijainti on ihanteellinen lapsiperheille. Koulumatkalla ei tarvitse ylittää ajotietä, koska koulu on mäen alapuolella samalla puolella tietä. Puuverhoillut ja harjakattoiset värikkäät talot näyttävät minusta kodikkailta.

Mäyränmäen pelikenttä.

Pieni silta leikkipuistoon.

Toinen puusilta leikkipuiston toisessa päässä.

Leikkipuiston takana on omakotitaloja rauhallisessa paikassa, niiden takana on metsikköä.

Leikkipuistoa sillalta katsottuna.

Näkymää sillalta rivitalojen suuntaan.

Edellisen sillan lähellä on rivitaloja suojaisessa paikassa.



Mäyränmäestä kun tullaan mäkeä alas, oikealla on Vuoreksen yhtenäiskoulu. Koulussa on eri värisiä osioita, kai eri luokille. Oppilaiden on helppoa osata omaan osastoon värin perusteella.

Vuoreksen yhtenäiskoulu.

Koulun vieressä on keskuspuisto ja metsikköä, jossa on frisbeegolfhäkkejä.

Koululaiset käyvät syksyisin ja keväisin metsikössä opettajan kanssa tutustumassa luontoon. 

Puolukoita metsikössä.

Vuoreksen keskuspuiston iso niitty pidetään luonnontilaisena hyönteisten takia.

Tänä kesänä keskuspuiston niityllä kasvaa keltaisia pietaryrttejä eli nappikukkia. Alkuvuosina niitty oli täynnään valkoisia saunioita, näky oli valloittava. Joinakin kesinä on kasvanut komealupiinia, joka on haitallinen vieraslaji, vaikka kaunis kukka onkin. Se on haitallinen muille niittykukille ja hyönteisille. Nyt niitä ei juurikaan näkynyt puistossa olevan.

Istuin penkille lammen ääreen ja kuten aina, sorsat alkoivat heti lipua lähemmäs lammen toisesta päästä. Niitä on ruokittu puistossa ja ne tulevat tarkistamaan onko tarjoilua, kun joku istahtaa penkille. Kesäisin ne löytävät ruokaa hyvin luonnosta, mikä on niille terveellisempää ravintoa kuin leivänmurut, joissa on suolaa. Jos ei mitään tarjoile, ne lipuvat kohta kauemmas. 


Yksi sorsa, joka ajoi vähän muita sorsia kauemmas, jäi minun eteen puhdistamaan itseään, siinä meni ainakin 20 minuuttia aikaa, joten puhdasta varmasti tuli! 


Jouduin lyhentämään videoita Bloggerin 100 Mt:n rajoituksen takia. Se vähän haittaa, mutta ymmärrän sen kyllä, kun blogeja on niin paljon.

Antoisaa viikkoa kaikille!

Kommentit

  1. Hello,
    Nice pictures. Wonderful all this nature in that wonderful area.
    A nice place for a walk.

    Many greetings,
    Marco

    VastaaPoista
  2. Tänään juuri sattumoisin mietin tuota sorsien syöttämistä kun kaupan kassalla oli takanani nainen joka osti viisi ranskanleipää ja sanoi kassalle, että lapset tykkää syöttää niillä sorsia. Muistan joskus ulkomailla kuinka opas varoitti lintujen syöttämistä sipseillä; liikaa suola ja muutenkin epäterveellistä luontokappeleille.

    Siistiltä, vehreältä ja hyvinhoidetuilta näyttävät nuo kuvaamasi asuinalueet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Suomessa ei juuri opasteta tuohon, onkohan vehnäkään terveellistä niiden suolistolle.
      Toki linnut niitä syö, kun hyvältä maistuu ja täyttää vatsaa.
      Mäyränmäki on kyllä viihtyisä.

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Täällä meillä on mäyrämäki. Mutta se ei ole kyllä noin hieno alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen nimisiä alueita on ainakin kahdella paikkakunnalla Keski-Suomessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon positiivisista kommenteista!

Syksyn iloa!


Toinen blogini - Nukkekotiharrastus

Oma mietelause v. 2000

"Kiitollisuus on avain onneen". Kiitollisuus on mielentila, joka kannattelee jokaista päivää, olosuhteista riippumatta. Se ei ole kehityksen este, tai silmien ummistamista realiteeteilta. Se ei riipu menestyksestä tai onnekkaista sattumuksista. Vaikka rakkaus on suurin voima, sekään ei menesty ilman kiitollisuutta.

Oma mietelause v. 2007

"Valo on totta, varjo häilyvää." Positiivisuus on rohkeutta nähdä valoa ja toivoa vaikeissakin tilanteissa. Elämän vastoinkäymiset tulevat ja menevät, mutta jos mieli on valoisa, ne voi voittaa ja jättää taakseen. Niin kuin aurinko on taivaalla aina ja varjot syntyvät vain siitä, että jokin este tulee auringon eteen. Varjot liikkuvat, häilyvät ja häipyvät, mutta aurinko pysyy. Niin pysyy myös Luojan rakkaus ihmisiin, vaikka joskus varjot sumentavat näkymiä.