Vuorespäivä, robotti ja jive
Tässä postissa on 13 kuvaa ja 4 videota.
Tänään oli jokavuotinen Vuorespäivä Vuorestalolla. Alkuvuosina tapahtuma oli lähinnä Vuoreksen asuntojen esittelyä, mutta siitä on muodostunut sittemmin enimmäkseen lapsiperheiden tapahtuma. Ensimmäisen kerran kun kävin noin 13 vuotta sitten, esiintyjänä oli Elastinen. Se oli energinen show. Nykyisin esiintyjät on suunnattu lähinnä lapsille. En ole käynyt vuosiin Vuorespäivässä, tänään tein poikkeuksen.
Huomaa; Jos olet sattumalta sattunut näihin kuviin, etkä sitä halua, ilmoita viestillä, niin voin poistaa kuvan. Julkisella paikalla on lupa kuvata, mutta en halua, että siitä tulee kenellekään vaivaantunut olo.
![]() |
| 1. Vuorestalossa on koulu, hammashoitola ja liikuntasali. |
![]() |
| 2. Asukasyhdistys myi grillimakkaraa. Söinpä minäkin yhden. |
![]() |
| 3. Taikuri Backman hauskuutti lapsia. |
![]() |
| 4. Yleisöä oli sopivasti. |
![]() |
| 5. Kioski palveli. |
![]() |
| 6. Pomppulinnassa oli vilskettä. Isommille oli toinen pomppupatja ja siellä oli vielä hurjempaa menoa. |
![]() |
| 7. Liikuntasalissa oli kirppis- ja muita myyjiä. Sinne piti riisua kengät pois. Sali on isompi kuin kuvassa näyttää. |
![]() |
| 8. Lasten hienoa taidetta. Onkohan ne kesäisiä hiekkalinnoja? |
![]() |
| 9. Ikkunanäkymää Vuorestalosta ulos. |
![]() |
| 10. Maskotit kuuluvat asiaan. |
![]() |
| 11. Hörinähaassa oli kolme ponia Anniston tallilta, joita lapset saivat käydä silittelemässä muutama lapsi kerrallaan. Pieni jono siihen muodostui. |
![]() |
| 12. Erikoinen ruskea-valkoinen väritys tällä ponilla. Samat ponit ovat olleet ennenkin Vuorespäivän ilona. |
![]() |
| 13. Luvallista graffitimaalausta pelikentällä. |
VIDEOT
Videot robotista, joka käveli kahdella ja neljällä jalalla.
Ohjelmassa oli Vuoreksen tanssikoulun esityksiä eri ikäisiltä tanssijoilta.
Kuvasin parvelta, esityksen takaa, mutta kyllä siitä jotain näkyy.
Nämä taitavat teinit tanssivat jiveä kuin ammattilaiset.
Ihan pienen pätkän sain kuvattua pikkutanssijoita, ilmeisesti pasodoblea?
Tanssijat palkittiin esityksen lopuksi.
Olipa hienoa 😊 kiitos!














Hauska tspahtuma - kiitos kuvista.
VastaaPoistaIhmeellisiä nuo robotit. Osaavat liikkua kuin oikeat koirat