Sorsanpoikaset ovat kasvaneet

Postasin 21. toukokuuta pienistä sorsanpoikasista Vuorespuistossa. Nyt näin ne taas ja poikaset olivat jo kasvaneet isommiksi, tietty. Olen melko varma, että kyseessä on sama emo ja sama poikue. Muutamana kesänä on näkynyt aina yksi sorsaemo poikasineen samassa puistossa. Ei voi tietää, onko tämä sama emo, mutta tämäkin liikkuu samoilla paikoilla kuin edellisvuosien emot. Tykkään katsoa kuinka eläimet huolehtivat poikasistaan, sorsat ovat aina hyviä äitejä. ❤

Emo on laiturilla, poikaset vielä vedessä. Ne olivat ensin tällä puolella laituria ja emo ohjasi ne toiselle puolelle. Poikaset näkyvät videolla.


Sorsaemo katseli ympärilleen, että poikasten on turvallista ylittää silta. Emo on huomannut, että sillalla liikkuu ihmisiä. Emo on kuvassa sillan oikeassa reunassa. Videolla näkyy sillan ylitys.


Sitten jo pulahdettiin veteen.


Ne polskivat lammen yli toiselle rannalle ja nousivat siellä portaille.


Kävelylenkillä näkyi metsikössä useita kieloja, jotka ovat rauhoitettuja kukkia.


Kesä on alkanut. Poikani pihalla oli jo raparperit kypsyneet.

Kommentit

  1. Voi miten ihanat untuvikot ja huolehtivainen emo. Meillä kielot vielä nupullaan - samoin syreenit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on syreenit puoliksi avautuneet. Kiva kuulla, miten muualla Suomea kesä edistyy.

      Poista
  2. Hyvää huomenta! Nämä ankanpoikaset ja niiden huolehtivainen emo ovat suloisia. Ja nämä valkoiset, herkät kielot ovat myös kauniita. Toivottavasti käännöksessä ei ole virheitä ja lähetän sinulle terveisiä Kroatiasta, vanha puutarhuri Jasna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon blogini seuraamisesta ja kommentista. Suomessa sanomme näitä sorsanpoikasiksi, mutta hyvin ymmärrän käännöstä. Mukavaa päivää!

      Poista
  3. Luonnoneläviäkin on kiva seurata aina, oli ne lintuja, kettuja, peuroja... Perhosista ja kimalaisista puhumattakaan. Sen lisäksi, että luonnon muutoksia muutenkin on kiva seurata. Näin keväisin kasvun ihmettä, syksyllä sitten enempi sadon talteenoton kannalta. ;)

    Kaunis tuo lampi! Kunnon kokoinen! Omasta lammesta yhä haaveillaan täällä. Hehtaarin tontilla tilaa olisi kyllä. Meillä oli tuossa joessa sorsaperhe aikanaan, mutta vaikka tuntuivat tulevan joka kevät uudestaan ja uudestaan, nyt viimeisinä vuosina ei enää ole näkynyt. Mutta ehkä syy siinäkin, ettei joessakaan tunnu olevan enää tarpeeksi vettä. Joki on enää ojapahanen, missä ehkä on pohjalla kosteampaa, mutta vettä ei tahdo nähdä kuin isompien sateiden aiheuttamana hetken aikaa.

    Meidän iso kielo"niitty" ajettiin alas tieremontin yhteydessä, ja epäilen siitä mitä jäi jäljelle, tulleen niille astetta vaikeampi kasvaa. Ennen olivat puolivarjossa, nyt täydessä paahteessa. Puiden suoja hävisi. Syreenit tuoksuvat jo, vaikka ovat vasta nupullaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden väheneminen on huolestuttavaa, toivottavasti sataisi tänä kesänä.
      Luonto on rikas ja ihmeellinen ja eläimet yllättävän viisaita.
      Tosiaan, varjossa kielot viihtyvät.
      Tuomet ja syreenit ja muut tuoksuvat nyt ihanasti ulkona.

      Poista
  4. Niin hellyyttävä on tuollainen sorsaperhe !
    Kieloja on tänä vuonna erityisen paljon niin Touhulassa kuin kaupungissakin. Ei ole kielon tuoksua voittanutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että joskus kauan sitten minulla oli kielon tuoksuista parfyymiä. Tuli hento muisto tuosta. Mutta luonnon tuoksut ovat parhaita.

      Poista
  5. It is so lovely to see how the mother ducks cares for her youngs. Yes, you are right, they are very good mothers.

    VastaaPoista
  6. Tosi ihana postausaihe 😍. Eläinten huolenpito poikasistaan on niin hellyttävää ☺️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Klikkaa kuvaa blogiini: "Nukkekodit"

Klikkaa kuvaa blogiini: "Nukkekodit"
WILLA HELMI

Oma mietelause v. 2000

"Kiitollisuus on avain onneen". Kiitollisuus on mielentila, joka kannattelee jokaista päivää, olosuhteista riippumatta. Se ei ole kehityksen este, tai silmien ummistamista realiteeteilta. Se ei riipu menestyksestä tai onnekkaista sattumuksista. Vaikka rakkaus on suurin voima, sekään ei menesty ilman kiitollisuutta.

Oma mietelause v. 2007

"Valo on totta, varjo häilyvää." Positiivisuus on rohkeutta nähdä valoa ja toivoa vaikeissakin tilanteissa. Elämän vastoinkäymiset tulevat ja menevät, mutta jos mieli on valoisa, ne voi voittaa ja jättää taakseen. Niin kuin aurinko on taivaalla aina ja varjot syntyvät vain siitä, että jokin este tulee auringon eteen. Varjot liikkuvat, häilyvät ja häipyvät, mutta aurinko pysyy. Niin pysyy myös Luojan rakkaus ihmisiin, vaikka joskus varjot sumentavat näkymiä.