Käytiin päiväseltään Espoon Tapiolassa. Tässä on muutamia kuvia ja ajovideo sieltä.
Sää oli puolipilvinen +7 celsiusta. Lumi oli paikoitellen sulanut pois.
Kävelimme Tapiolan venesatamassa, jossa on tämä pieni kahvilarakennus. IS lehtiuutisen mukaan Hollywood-tähti Mel Gibson nähtiin tässä kahvilassa vuonna 2024.
Siitäpä tuli mieleen, että Jaakko Ohtonen näyttelee Gibsonin ohjaamassa uudessa elokuvassa The Resurrection of the Christ. Suomalainen Ohtonen näyttelee siinä Jeesuksen roolin. Kuvaukset alkoivat viime lokakuussa Italiassa. Odotan elokuvaa mielenkiinnolla, mutta toivon, että se noudattaa Raamatun tekstiä.
Veneet olivat vielä pressujen alla talviteloillaan ja satamapaikat tyhjillään. Jää ei ole vielä sulanut.
Tapiolan ostoskeskuksessa on tämä Tapio Junnon pronssiveistos Häikäistynyt.
Isäni tunsi tämän taiteilijan jostain yhteydestä.
Tapiolan liiketalo on Suomen vanhin ostoskeskus, josta on seuraava kuva.
Liiketalon yritykset ovat siirtyneet paljolti muualle, mutta on siinä jonkin verran toimintaa.
Sen viereen on rakennettu uudempi Ainoa ostoskeskus.
Ostoskeskuksen kadulla on tämä piano, jota saa soittaa. Koskettimet olivat aika kuraiset ja yksi kosketin puuttui. Ei ole ehkä enää parhaimmassa vireessään muutenkaan tämä soitin.
Pianossa lukee: "Peace" eli Rauha. Sitä maailmaan tarvittaisiin.
Tapiolan luistinrata on sulamassa.
Sen takana on pieni kahvila. Lamput valaisivat rataa talvi-iltaisin.
Voin kuvitella sen tunnelmaa kun luistelijat ovat siinä liidelleet.
Pyörähdettiin nopeasti tässä Tapiolan Antikvariaatissa.
Lopuksi pieni video ajosta Tapiolaan:
Hyvää viikonloppua!
Kiitos Tapiola-terveisistä :-).
VastaaPoistaHeti tunnistin tuon kuvan vanhasta ostoskeskuskäytävästä kun siitä nuorena tyttönä viiletin menemään Jousenkaarelta linja-autolle. Kyseinen bussi vei minut sieltä Leppävaaran kotiin.Myöhemmin muutin Otson kalliolle ja siitä olikin sitten kävelymatka ja sekin taittui tuosta ostokeskuksen ja Tapiola Gardenin ohi. Tulipas mukavat muistot taas mieleen. Kiitos siitä ja aurinkoista viikonlopun jatkoa !
Osaat kyllä yllättää kerta toisensa jälkeen, kuinka monessa paikassa olet asunut :)
PoistaHiihtoladut ja luistinradat sulivat todella äkkiä. Jää nähtäväksi minkäläinen sää vielä keväällä on.
VastaaPoistaHiihtoladut olivat täällä Tampereella koko talven heikommat kuin yleensä.
PoistaPirkan Hiihtoakin piti lyhentää ja oli kuulemma hankalat ladut silloinkin.
Sepä tosiaan jää nähtäväksi, vaikea uskoa, että kevät näiltä keleiltä suoraan jatkuisi.
Saattaa tulla muutoksia vielä säähän ennen kesää.
Beautiful photos of this magnificent place.
VastaaPoistaThank you Linda
PoistaTapiola on ja on ollut muutosten kourissa jo pitkään. Aikoinaan arkitehtuuriltaan uudenlainen puutarhakaupunginosa sai paljon huomiota osakseen. Nyt ovat ennen niin hienot paikat aikalailla rapistuneet ja uutta rakennetaan kovaa vauhtia. En kovin hyvin tunne aluetta, mutta kerran eksyin kauppakeskus Ainoaan - uloskäyntiä oli vaikea löytää ja kun sen lopulta löysin, ei ollut hajuakaan missä olen ja kummalla puolella kauppakeskusta. Olin menossa lähistölle kurssille. Onneksi näin taksiaseman ja otin siitä taksin. Ei kurssipaikka kaukana ollut, mutta itse en olisi sitä löytänyt.
VastaaPoistaIsot kauppakeskukset ovat sellaisia aina, ettei löydä milloin mitäkin. Täytyy alkuun usein käydä, että oppii muistamaan paikat ja uloskäynnit.
PoistaTäällä Tampereella on Ratina ja Koskikeskus, joissa en jaksa käydä kuin harvoin juuri tuosta syystä.