Ainoat oikeat tennarit
Mainoksissa näkee, että monenlaisia kenkiä sanotaan nykyisin tennareiksi, esim. paksupohjaisia juoksulenkkareita. Pah! Minulle, 1970-luvun teinille, ainoat oikeat tennarit ovat tasapohjaiset ja nauhalliset kangaskengät, jotka olivat silloin varrettomat ja valkoiset.
Myöhemmin kehiteltiin tennareita myös varrellisina, jotka peittivät nilkat. Tennareita käytettiin 1970-luvulla kesäkenkinä leveälahkeisten farkkujen tai rantasortsien kanssa. En muista, että silloin olisi käytetty niitä hameiden ja mekkojen kanssa niin kuin nykyään on tapana. Käytän itsekin nykyisin mekon kanssa tennareiden tapaisia matalia kesäkenkiä, mutta ne eivät ole ne oikeat tennarit.
Tennareiden alkuperäinen nimi oli tenniskenkä, mikä lienee tullut jenkeistä ja luulen, että ne olivat tenniksen pelaajilla silloin käytössä. Oli onni, että Pixapayssa oli oikeiden tennareiden kuvia, hakusanalla tennis shoes, vaikka haku tuotti myös nykyajan lenkkareita.
![]() |
| Ainoat oikeat tennarit ❤ |
Kuvan tennarit ovat malliltaan samanlaiset kuin minulla oli nuorena, niissä on jopa sivuissa metallirenkaiset ilma-aukot kuten silloin. Kenkien kärjissä on samalla tavalla kumia ja sivuissa vauhtiraitoja. Kenkien kangas oli puuvillan tai twillin tapaista ja siksi kesäkuumalla hengittävää.
Pixapaysta löytyi kuvia nykyaikaisista muunnoksista, kuten nämä herkullisen pinkit tennarit...
Sitten on muunnoksia, jotka eivät ole enää puhdasoppisia tennareita, mutta mallissa on jotain samaa, kuten nämä kultaiset nauhakengät...
Kenkien nimet ovat saaneet uusia merkityksiä muutenkin, esim. varrettomia talvikenkiä nimitetään joissakin mainoksissa 'saappaiksi', mitä on vaikea sulattaa, kun on tottunut ajattelemaan saappaita korkeavartisina kenkinä, joiden varret ulottuvat polviin asti. Ennen puolipitkällä varrella olevia talvikenkiä sanottiin 'saapikkaiksi' ja varrettomia nilkan peittäviä talvikenkiä 'nilkkureiksi'.
Tennarit ovat vähäistä kävelyä tai pyöräilyä varten. Ne eivät ole kovin terveellisiä tai mukavia jaloille pitkillä lenkeillä, ainakaan minulle. Käytän juoksulenkkareita kävelylenkeillä, niiden pohja on joustava ja tukeva. Sana 'lenkkari' on lyhenne sanasta lenkkitossu tai lenkkikenkä, mikä tarkoittaa nimensä mukaisesti joustavaa urheilukenkää. Sitten on erikseen kaupunkilenkkarit, jotka eivät ole tennareita eikä urheilukenkiä, mutta niillä on helpompaa kävellä kaupungin kaduilla kuin esim. balleriinoilla tai korkokengillä, joilla kävely pidempiä matkoja on ainakin minulle nykyisin yhtä tuskaa. Muistan kyllä, kuinka jaksoin nuorena kävellä korkeilla koroilla kilometrejä, mutta sitten piti kotiin tullessa hieroa jalkapohjia. Ei huvita enää kiusata itseään väärillä kengillä.
![]() |
| Kuvat: Pixabay |







Kommentit
Lähetä kommentti