Värikäs trendi asumisessa

Tuntuu kuin värikäs trendi asumisessa olisi ollut vasta pari vuotta, mutta kyllä se on alkanut jo aiemmin. Nämäkin värikkäät talot valmistuivat jo vuonna 2012 Tampereen Vuoreksen asuntomessuille, eli siitä on jo lähes 14 vuotta aikaa. Tykkään näistä taloista, koska niissä on harjakatot, väritys on raikas, eivätkä ikkunat ole liian suuret. En käynyt messuilla silloin, joten en tiedä, miltä nämä talot näyttävät sisältä.


Sisätiloissa näytetään vielä suosivan enimmäkseen harmaata, beigeä, valkoista ja mustaa, ainakin kun katsoo kuvia myytävinä olevista asunnoista. Joissakin hyvin harvoissa asunnoissa näkee vihreää, keltaista, vaaleansinistä ja vaaleanpunaista sisäseinissä. Uutena trendinä ovat tulleet myös erilaiset puupinnat sisäseiniin ja kerrostaloihinkin tehdään nykyisin puurakenteita. Mutta ei sekään trendi ole ihan tämän vuoden juttu, onhan niitä ollut jo vuosia. Näyttää siltä, että suomalaiset sisutussuunnittelijat ottavat ideoita ulkomailta, sillä esimerkiksi harmaa sisustusväri on trendi myös muualla Euroopassa ja USA:ssa asti. 

Itse en mene hirveästi trendien perässä, mutta voin ottaa muodista pieniä yksityiskohtia kodin tekstiileihin, tms. Ainahan se raikastaa, jos jotain uutta on kotona, vaikka pientäkin. Nyt kun kevätaurinko alkaa paistamaan huoneisiin, tekee mieli tehdä perussiivous ja vaihtaa vähintäänkin verhoja ja sohvatyynyjä. 

Pääsiäinen ei ole vielä, mutta tässä on kuva lastenlasten koristelemista munista viime vuodelta 😊.

Vaihdatko sinä sisustusta, koristeita tai tekstiilejä kausittain?

Vaihdatko huonekalujen paikkoja kotona yleensä?

Kommentit

Kiva jos ehdit kommentoida. Ethän lisää linkkejä tai kaupallisia mainoksia kommenttiin, kiitos!

Lippulaskuri (venyttää sivua puhelimen näytöllä)

Free counters!

Oma mietelause v. 2000

"Kiitollisuus on avain onneen". Kiitollisuus on mielentila, joka kannattelee jokaista päivää, olosuhteista riippumatta. Se ei ole kehityksen este, tai silmien ummistamista realiteeteilta. Se ei riipu menestyksestä tai onnekkaista sattumuksista. Vaikka rakkaus on suurin voima, sekään ei menesty ilman kiitollisuutta.

Oma mietelause v. 2007

"Valo on totta, varjo häilyvää." Positiivisuus on rohkeutta nähdä valoa ja toivoa vaikeissakin tilanteissa. Elämän vastoinkäymiset tulevat ja menevät, mutta jos mieli on valoisa, ne voi voittaa ja jättää taakseen. Niin kuin aurinko on taivaalla aina ja varjot syntyvät vain siitä, että jokin este tulee auringon eteen. Varjot liikkuvat, häilyvät ja häipyvät, mutta aurinko pysyy. Niin pysyy myös Luojan rakkaus ihmisiin, vaikka joskus varjot sumentavat näkymiä.