Runebergin muistopäivän lumiset puut
![]() |
| Luistelukenttä Tervalepän puistossa. Vuores, Tampere. |
Tällaiset pienet luistelukentät ovat romanttisia. Varsinkin tämä, jonka ympärillä on kauniita lumisia puita. Kerran aiempana talvena tällä luistelukentällä oli illan tummetessa vain yksi nuori pariskunta, joka liiteli jäällä kuin Disney-elokuvassa. Tytön vaaleat hiukset hulmusivat tuulessa ja satoi hiljalleen pieniä lumihiutaleita kuten tänäänkin. Oli hiljaista ja kaunista. Oi nuoruutta! 💕
Luonnon kauneudesta näkee sen, kuinka paljon Luoja meitä ihmisiä rakastaa. Hän loi kaiken meitä varten, se on ihmeellistä. Luonnon kauneus rentouttaa mieltä ja uskon, että niin on tarkoituskin. Vaikka eri vuodenaikojen kauneus on katoavaista, aina tulee vuoroon uusi vuodenaika, jonka kauneus on erilaista. Joskus kauneus luonnossa on niin koskettavaa, että se tekee mielen kiitollisen nöyräksi ja tippa tulee silmään. Luonnon kauneudella Luoja hemmottelee meitä kaikkia, jotka pysähdymme sen huomaamaan.
Hyvää illan jatkoa! ⛄⛄⛄




Luonto on nyt uskomattoman kaunis. On meillä kaunis maa vuodenaikoineen. Niin erilaiselta luonto näyttää eri vuodenaikoina, mutta niin koskettavan kauniita ne ovat.
VastaaPoistaTodella kauniit talviset iltakuvat ja mielikuva luistelevast parista . Aah :-).
VastaaPoistaMinä myös usein varsinkin aamukävelyilläni herkistyn kun joskus on niin kaunista ja rauhallista ; oikein sieluun sattuu hyvällä tavalla kun on niin ihanaa.
Pirteää pakkasperjantaita !
Kiitos taas kauniista tunnelmakuvista.
VastaaPoista