Sukukirja omasta suvusta

Sukukirjassa on 95 sivua. Copyright Taina

Tein tämän sukukirjan äitini vanhempien suvuista ja sain sen valmiiksi vuonna 2023. Tutkin sukua ensin yli vuoden ja kirjaa tein suunnilleen yhtä kauan. Valmiita kirjoja painatin Solentrolla itselleni ja muutamille sukulaisille. Kirjassa on noin 945 nimeä ja 246 kuvaa. Kannen hääkuvassa on sukulaisemme, joka muutti Amerikkaan 1900-luvun alussa. Pappani sai sieltä kirjeitä ja kuvia, mutta kukaan ei jatkanut kirjeenvaihtoa hänen jälkeensä, eikä meillä ole tietoa uudemmista sukupolvista siellä.

Olen kuullut joidenkin ihmisten sanovan, että heidän sukunsa on pieni. Mikään suku ei ole oikeasti pieni, sillä sukupolvet jatkuvat kauas taaksepäin. Suoria esi-isiä ja -äitejä haarautuu moniin suuntiin, kuin puun oksat. Sen lisäksi on serkkuja moniin polviin asti joka sukuhaarassa. Ennen lapsiluvut perheissä olivat suuret, joten jälkeläisiä oli paljon joka suuntaan eri sukulinjoissa. Pienillä paikkakunnilla ei ollut epätavallista, että aviopuolisoiden suvut yhdistyivät historiassa samaksi suvuksi, mutta tuskin he sitä itse silloin tiesivät.

Suomesta löytyy sukutietoja noin 1600-luvulle asti. Isovihan aikana suomalaisia kirkkoja ja niiden mukana kirkonkirjoja poltettiin tai varastettiin venäläisten toimesta, varsinkin Pohjanmaalla. Jos pääsee tutkimaan ulkomaisia sukutietoja, niitä voi löytyä jopa 900-luvulle asti, jos sukua on tullut esimerkiksi Saksasta tai Ruotsista. Se onkin jo jännittävää, koska nimetkin olivat erilaisia siihen aikaan.

Tilastoissa sanotaan, että keskimääräinen elinikä oli ennen lyhyempi kuin nykyisin. Se ei tarkoita sitä, etteikö ennenkin olisi ollut vanhoiksi eläneitä ihmisiä. Keskiarvo on tullut siitä, kun lapsikuolleisuus oli ennen suurta. Siihen vaikutti rokotusten ja antibioottien puute ja pahat kulkutaudit, kuten lavantauti, tuberkuloosi, ym. Meidän suvussa ja varmaan muissakin suvuissa, oli joitakin jopa yli 100-vuotiaiksi eläneitä ihmisiä.

Ennen ei pärjätty yksin isojen lapsikatraiden ja alkeellisten maataloustöiden kanssa jos puoliso kuoli nuorena. Uusi puoliso otettiin noin vuoden sisällä, joskus se oli katsottu varmaan valmiiksi jo edellisen puolison parantumattoman sairauden aikana, koska uusia häitä saatettiin viettää jo parin kuukauden päästä edellisen kuolemasta. Ehkä kaikki avioliitot eivät olleet rakkausliittoja, vaan osa oli varmaan järkiliittoja elämän tasapainon turvaamiseksi. Ihmisten on pitänyt toimia oman aikansa olosuhteiden mukaan parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomi on lopulta pieni maa ja monissa suvuissa saattaa olla yhtymäkohtia aatelissukuihin, vaikka omassa suvussa ei aatelisia olisikaan. Aatelisarvo periytyy vain isältä lapsille. Meidänkin suvun papan sisaret menivät avioihin sellaisiin sukuihin, joista löytyi linkkejä aatelisiin sukuhaaroihin kuten Mellin, Björkenheim, Enehjelm, Chapelle, Wärnhjelm, Schantz, Lilliebrunn, Adlercreutz, Tigerstedt, ym.  Joskus tv:ssä näytetään poliitikkoja salissa, jossa on aatelissukujen vaakunoita ja siellä joskus vilahtelee noiden sukujen nimiä. Ei se meidän suvun 'ansiota' ole, mutta mielenkiintoinen yhtymäkohta sukututkimuksessa. Äitini kertoi joskus, että 'siellä puolen sukua oli herrasväkeä', mutta vasta sukututkimuksessa löytyi nämä aateliset suvut ja se oli iso yllätys.

Teen parasta aikaa sukukirjaa isäni suvusta ja koen sen vähän haasteelliseksi, koska isän vanhempien suvut yhtyvät samaksi suvuksi 1600-luvulle mentäessä. Eli samat esivanhemmat 10 ja 12 polven takaa ovat suoria esivanhempia meille molemmilta puolilta isovanhempia. Ei olisi mitään hyötyä kirjoittaa samojen serkkujen nimiä kahteen kertaan kirjaan isoisän ja isoäidin puolelta, joten paljon pitää nyt sumplia, miten kirjan tekisin järkevään muotoon. Varmaan se sukukirja valmistuu vasta joskus ensi keväänä tai kesänä.

Suosittelen muillekin sukututkimusta, se on jännittävää ja avartavaa löytää sukulinjoista ihmisiä, joiden ei tiennyt siellä olevan. Varsinkin suorat sukulinjat auttavat ymmärtämään omia geeniperimiä paremmin. Samoja sukupiirteitä luonteessa, lahjakkuudessa ja ulkonäössä voi esiintyä monia sukupolvia taaksepäin. Emme siis peri piirteitä vain vanhemmiltamme, vaan monilta esi-esi-esivanhemmilta jo sitä ennen. Olen aina ihaillut maaseutua vaikka olen kaupunkilainen ja nyt arvelen, että ehkä se johtuu siitä, että isäni suvussa on ollut maanviljelijöitä satoja vuosia. Geeniperimässä saattaa olla jonkinlainen 'muisti', jota ei itse tiedosta olevan? Ehkä sen takia jokin paikkakunta voi tuntua tutulta jo ensinäkemältä, jos sukua on elänyt siellä historiallisina aikoina? Tämä on omaa pohdintaani, enkä tiedä, miten tieteen tutkimus on tulkinnut sen, onko geeneissä tällaista muistia.

Vaikka sukututkimuksesta löytyy pääasiassa henkilöiden nimet, paikkakunnat, syntymä-ja kuolinajat (joskus myös kuolinsyyt), sekä joidenkin kohdalla ammatit, talojen numerot ja tietysti perhesuhteet, niin niistä voi päätellä heidän elämästään aika paljon. Kun tutkit sukuasi, tunnet juuriasi, sillä eihän ihmisellä voi olla muita juuria kuin sukujuuret. Jos esimerkiksi ihminen on orpona kasvanut, on hänelläkin todellisuudessa pitkälle taakse- ja sivuillepäin ulottuvat sukujuuret. Asuinpaikat voivat vaihtua, mutta geenit ovat meissä aina.

🌲

Päivän sivistyssana on PROSEDUURI, mikä tarkoittaa menettelyä. Ranskan kielestä 'prosèdure'.