Särkijärvi syyskuussa 2025

Kuvassa on sama Särkijärvi Tampereen Vuoreksen lähellä kuin elokuussa otetussa kuvassa. Jos suinkin muistan, aion kuvata tätä järveä kerran kuussa. Vaikka järvi on sama, kuva on hiukan erilainen joka kerta, riippuen säästä ja vuodenajasta. Ehkä sitten joskus kokoan kaikki kuvat samaan postaukseen.

Särkijärvi 11. syyskuuta 2025, noin klo 12-13 välillä.

Otin kuvan sillalta eilen keskipäivällä, kun oli +24 celsiusta lämmintä ja lempeä tuulikin oli lämmin. Ennen sanottiin, että tällainen sää on kuin 'linnunmaitoa'. Tällä kertaa ei näkynyt soutuveneitä järvellä. 

Tutkin netissä eri pilvityyppejä ja pilvet kuvassa ovat ilmeisesti Cirrocumulus-pilviä, jotka muistuttavat lampaan kiharaa karvaa. Ne ovat yleensä valkoisia ilman varjoja, mielestäni ne ovat kuin pumpulipeittoja. Cirrocumulus-pilvet ovat korkealla olevia pilviä, jotka koostuvat lähes aina jääkiteistä.

Särkijärven pinta ei ole muistaakseni ollut koskaan täysin tyyni silloin, kun olen kuvaa ottanut. Pieniä aaltoja sen pinnassa on ollut aina. Järvien aallot ovat yleensä pienempiä kuin merien aallot ja ne muodostuvat tuulesta tai veneiden luomista pintaliikkeistä. 

Jos haluat katsoa muita järvikuvia, valitse tunniste 'Järvet' tämän postin alareunasta.


🐬 Mukavaa viikonloppua! 🐟

Kommentit

  1. Kaunista. Ei uskoisi että on jo syyskuun puoliväli menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä syksy on siirtynyt tänä vuonna eteenpäin.

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS KOMMENTISTA

Ilahdun positiivisista ja asiallisista kommenteista. Ethän laita viestiin linkkejä, kiitos. Julkaisen viestit 24 h sisällä.

Tästä etusivulle

Katsotuimmat postit 30 päivän aikana

Aleksanterin kirkko

Kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljee ja koti

Oranssit leikkoruusut ja ruusujen symbolit

Kiitos vierailusta!

Free counters!

Blogin tilastot

Huomaa Sivupalkki

Blogin sivupalkki löytyy kolmen viivan takaa sivun yläreunasta. Sieltä löytyy Tunnisteet, Arkisto ja seuraamani blogit.