Suomen neljä vuodenaikaa
Suomessa on talvi, kevät, kesä ja syksy. Jaksotan mielessäni kunkin vuodenajan kolmeen kuukauteen, luonnon muutosten mukaan, täällä Pirkanmaalla. Näin ajatellen kukin vuodenaika on saman pituinen. Tietysti vaihteluja on vuosittain jonkin verran. Talvellakin voi olla maa sula jonkin aikaa, kunnes taas sataa lunta. Kesällä voi olla välillä viileää ja pian taas helle hellii. Säät vaihtelevat, mutta vuodenaikojen vaihtuminen on pysyvämpi sään muutos, joka näkyy luonnossa.
TALVI = joulu-, tammi- ja helmikuu
Pakkasta, jäätä ja lunta. Useimmiten pysyvä lumi sataa maahan joulukuussa, viimeistään vähän ennen joulua, yleensä lunta on vaihtelevasti ainakin helmikuun loppuun asti, joskus pidempään. Vesistöt jäätyvät.
![]() |
TALVI |
KEVÄT = maalis-, huhti- ja toukokuu
Lumi alkaa sulaa yleensä maaliskuussa. 'Maalis maata näyttää, huhti humauttaa'. Huhtikuussa vesistöissä alkavat jäät liikkua ja sulaa, toukokuussa luonto alkaa viheriöimään. Muuttolinnut saapuvat. 🐦
![]() |
KEVÄT |
KESÄ = kesä-, heinä- ja elokuu
Luonto on vihreä, kukat kukkivat. Varsinkin alkukesästä linnut laulavat. Elokuun lopussa puiden lehdet alkavat kellastua, mutta enimmäkseen luonto on vielä vihreää. Puolukat ja mustikat kypsyvät metsissä.
![]() |
KESÄ |
SYKSY = syys-, loka- ja marraskuu
Luonnossa on värikäs ruska ja lehdet putoavat puista, illat pimenevät ja vedet kylmenevät. Muuttolinnut kerääntyvät parviin ja lähtevät pitkille lentomatkoille muihin maihin. Loka- ja marraskuussa voi olla syysmyrskyjä ja yöpakkasia, voi sataa luntakin, mutta yleensä se vielä sulaa pois.
![]() |
SYKSY |
Nyt on vielä elokuu ja täällä luonto näyttää tältä:
![]() |
Vuoreksen keskuspuiston lampi 19. elokuuta 2025 |
Ei siis vielä ole kunnon syksyistä ruskaa, vaan kesän loppupuolella vielä ollaan, niin kuin aina elokuussa. Välillä on lämmintä, välillä vähän viileämpää, mutta ei vielä pakkasta. Ei tarvitse kärvistellä liian kuumasta tai liian kylmästä säästä. Ulkoilusäät ovat mahtavat, eilen oli +17 lämmintä täällä.
I ❤ FINLAND
Video sorsista Vuoreksen keskuspuistossa:
Tykkään erityisesti elokuusta ja syyskuukin vielä menettelee, mutta marraskuu vetää yleensä mielen matalaksi. Kylmää, loskaa, pimeää. Joulu auttaa joulukuuta :-). Talven kuukaudet on katalia siksi, että pitää varoa liukkaita kelejä.
VastaaPoistaOnneksi ollaan vasta tässä ja nyt . Meillä täällä keski-suomen mökillä on öisin jo aika vilakkaa sellaiset 4-7 astetta, mutta päivällä paistaa ja aurinko lämmittää vielä ihan mukavasti.
Kiva, että sielläkin on lämpimiä päiviä :)
PoistaKaikissa lienee jotakin hyvää mutta itselle kevät on se mikä saa mielen hymyilemään ; häikäisevä vihreys, lintujen taukoamaton laulu, tuomen ja sireenin huumaava tuoksu, sitten kukkien puhkeaminen. Mieli virkistyy ja piristyy.
VastaaPoistaUpeista kuvista jälleen kiittäen.
Mummu Pälkäneeltä.
Kiitos kauniista kommentista :)
PoistaOn ihanaa että Suomessa on 4 vuodenaikaa, kauniisti kuvailit ja kuvasit niitä. Syksy on minun lemppari, se on jotenkin niin romanttista aikaa; illat alkaa hämärtyä, kynttilöitä voi alkaa poltella....vaikka sataa niin ei haittaa....Vaikka olen kesällä syntynyt ja kesän lapsi😂Talvikausi on taas jäätävää se pitkä pimeys ja kylmyys. Toivon täälläkin että säät jatkuisi tällaisina kuitenkin mahdollisimman pitkään! Alkukesä oli niin kauhea!
VastaaPoistaKiitos kommentista!
PoistaJokaisessa vuodenajassa on jotain hyvää.
Syysillat on kyllä pimeät, mutta jos joulukuussa tulee lumipeite maahan, se valaisee taas.
Rakastan lumisadetta ja lumisia puita.
Syksyn ilo onkin, kuten sanoit, kynttilät ja muut extravalot.
Voi käpertyä viltin alle ja lukea tai katsella sarjoja teekupposen ääressä.