Aleksanterin kirkko

Tampereen Pirkankadun varrella ja Hämeenpuiston laidalla on Aleksanterin uusgoottilainen kirkko. Se on saanut nimensä keisari Aleksanteri II:n mukaan. Kirkko vihittiin käyttöön adventtina 1881.

Kirkon ympärillä on Pyynikin kirkkopuisto, joka on entinen hautausmaa, joitakin hautakiviä on vielä jäljellä. Hautausmaa oli aikoinaan Tampereen ensimmäinen, joka oli käytössä vuosina 1785-1880. Puistossa kasvaa Suomen paksuin euroopanlehtikuusi, jonka ympärysmitta oli 457 cm vuonna 1989.

Kirkon sunnuntaiset messut klo 11 voidaan nähdä YouTubessa.

Aleksanterin kirkko ja suihkulähde Kevät

Suihkulähteen veistos 'Kevät' on Väinö Richard Rautalinin tekemä, vuonna 1937. Veistoksessa on tanssivia poikalapsia. Suihkulähteen ympärillä on puistonpenkkejä ja kukkaistutuksia. Pirkankadun toisella puolella on pääkirjasto Metso.

Kommentit

  1. Vietin kesäkuulla kolmisen viikkoa Tampereella ja kuljin tuon kirkon ohitse monta kertaa. Metsossa kävin lounastamassa ja lukemassa. Tampere ❤️.

    VastaaPoista
  2. Kummipojan rippikirkko, tunteikkaita muistoja.
    .
    Sinun kuvasi ovat aina niin kauniita ja onnistuneita.
    Monia kuvia jään katsomaan pitkäksi toviksi, syventyen jokaiseen kohtaan.

    Mummu Pälkäneeltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana lukea kommenttisi. Kiva tietää, että kuvilla on merkitystä.

      Poista
  3. Aleksanterin kirkko on minulle kovin tuttu kun sen ohi kävelin monta vuotta työmatkoja ja kirjastoon ja Pyynikin uimahallikin on siinä lähituntumassa. Kirkko on komea sekä ulkoa että sisältä ja tuo kaunis puisto kruunaa kaiken.
    Saat minut kerta toisensa jälkeen muistelemaan menneitä vuosia Tampereella. Voi miten se on mukavaa. Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, lukijoiden muistot elävöittävät postauksia, joten kiitos sinullekin.

      Poista
  4. Kaunis kirkko ja upea ympäristö. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS KOMMENTISTA

Ilahdun positiivisista ja asiallisista kommenteista. Ethän laita viestiin linkkejä, kiitos. Julkaisen viestit 24 h sisällä.

Tästä etusivulle ja ylös :)

Katsotuimmat postit 30 päivän aikana

Vuoreksen laadukkaat leikkipuistot: Tervaslammen puisto

Espoon Haukilahden uimaranta

Parsakaali on edullinen luonnon lääke

Free counters!

LISÄTIETOA

Klikkaa etusivun yläreunassa kolmea viivaa. Sieltä löytyy tämän blogin tunnisteet, arkisto, blogilistani ja Blogit.fi-linkki, jonka kautta voit seurata tätä blogia ja löytää muitakin kiinnostavia blogeja. Kiva kun kävit!