Kuvia ja videoita Pälkäneen Strutsitilalta

Pälkäneellä on Strutsitila Syrjynen, jossa on myös mm. kanoja, helmikanoja, lampaita, kaneja, riikinkukkoja ja kuusipeuroja. Tilalle on matkaa Tampereelta noin 34,5 km. Pääsymaksu aikuiselta on vain 5 euroa.

Sain valloittavan hymyn tältä kaverilta, ihan itse asettui kuvaan 😁


Lampaat lampolassa, josta niillä oli vapaa pääsy ulos laitumelle.

Lampaat laitumella.

Strutsit ovat isoja lintuja.
 
Strutsi on aikamme suurin lintu, joka kasvaa noin 1,7-2,8 m korkeaksi. Se ei osaa lentää, mutta se voi juosta 65-70 km tunnissa. Se elää villinä Australiassa ja Afrikassa, mutta sitä tarhataan kaikkialla maailmassa lihan, munien ja höyhenten takia. Aikuinen strutsi painaa noin 63-170 kiloa. Sen luonnollinen elinikä on noin 40-50 vuotta. 
Video strutsista:


Urospeura.

Kuusipeuroja on tilalla noin 70, mutta ne olivat enimmäkseen aika kaukana aidasta, joten en saanut koko laumaa kuvaan. Kuusipeura syö ruohoa, pensaiden ja puiden lehtiä, puun kuorta ja varpuja. Vain uroksilla on sarvet.

Naaraspeura.

Video peuroista, kärpäset niitä vähän hätyyttelivät:
 

Strutsitilan kahvila parkkipaikalta päin katsottuna.

Kahvilassa on isännän maalaama seinämaalaus ja kahvin lisäksi myynnissä strutsin lihaa, taljoja, strutsiöljyä iholle, ym.
En ole lihansyöjä, mutta eläimet olivat kivoja ja isäntäpari myös. Jos jotain voisin toivoa lisää, niin infotauluja eläimistä olisi hyvä olla. Kiva oli käydä, en ole ennen nähnyt strutseja luonnossa.

Strutsitilan nettisivuilla on esittely tilasta: https://strutsitila.com/esittely.html

Kommentit

  1. Kiitos esittelystä,vaikuttaa kivalta paikalta. Strutsin munasta saisi aika ison omeletin! Hyvää viikonloppua 🌞

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kivat kommentit ovat tervetulleita!
Ne julkaistaan noin 24 tunnin sisällä.

Tästä etusivulle

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirppislöydöt liina ja posliinikoira

Kuvia Tampereen Tallipihalta

Tallipihan juhannus ja Finlaysonin kirkko

Kiitos vierailusta!

Free counters!

Blogin tilastot

Huomaa Sivupalkki

Blogin sivupalkki löytyy kolmen viivan takaa sivun yläreunasta. Sieltä löytyy Tunnisteet, Arkisto ja seuraamani blogit.