Vanhan nallen historiaa

Olen kertonut tästä nallesta toisessa blogissani yli vuosi sitten. Nalle on puolivuotiaan lapsen kokoinen, sillä on ruskeat lasisilmät ja liikuteltavat kädet ja jalat. Neulepuseron nallelle neuloi äitini noin 25 vuotta sitten. Sain nallen mummoltani, kun olin lapsi, eli nalle on jo eläkeläisen iässä. Mummoni ompeli sen karhulangalla, täytti sahanpuruilla ja käsissä ja jaloissa on nivelinä rautalangat. 

Nalle istuu.

Harmaantunut nallen turkki oli äitini päällä alun perin takkina, kun hänet lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin Suomen talvisodan aikana. Äitini sijoitettiin tuomarin perheeseen, johon kuului isä, äiti ja tytär, joka oli äitiäni pari vuotta vanhempi. He asuivat Arvidsjaurissa mansardikattoisessa puutalossa, rauhallisen ja kauniin maiseman keskellä. Sijoitusperhe olisi tahtonut pitää äitini omana tyttärenään, mutta isovanhempani tahtoivat hänet takaisin, sitten kun oli turvallista tulla takaisin Suomeen. Äitini joutui matkustamaan sinne vielä toisen kerran Suomen jatkosodan takia ja hänet palautettiin jälleen takaisin sodan loputtua. Äitini muisteli ensimmäistä junamatkaa satamaan, että juna oli täynnä lapsia, joilla oli nimilaput kaulassaan. Lapsista huolehtivat viranomaiset opastivat heitä sanoen, että jos tulee ilmahälytys matkalla, juna pysähtyy ja lasten pitää juosta heti metsään piiloon. Hälytystä ei onneksi tullut ja lapset pääsivät turvaan rauhalliseen Ruotsiin. 

Lapsena olin kiintynyt tähän nalleen, enkä ole vieläkään raskinut siitä luopua. Se on pysynyt ehjänä, vaikka turkki on kulunut. Kuvassa nalle nojaa sohvaan, mutta se pysyy tasaisella alustalla itsestäänkin seisoen pystyssä. En tiedä, oliko mummullani kaavoja nalleen, vai kehittelikö hän nallen muodon itse, mutta se on taitavasti tehty. Se ei toki ole yhtä pehmeä kuin nykyajan pehmonallet, mutta sitä oli kiva pitää sylissä ja sen katse on hyvin sympaattinen. Nallella ei ole nimeä eikä sukupuolta, se on vain nalle.

Nalle seisoo.

Nalle jumppaa.