Tein vuosia sitten mandaloita tietokoneohjelmalla ja ne on printattu paperille. Niitä ei ole vaikea tehdä, mutta yllätin itseni, millaisia niistä tuli. Tein kuvat nopeasti ja spontaanisti ja varmaan ne pulppusivat jostain alitajunnasta.
Mandaloiden historia ulottuu moniin maihin, usein ne ovat olleet uskonnollisia. Mandalan symboleissa keskikohta on elämän voima, josta jakaantuu ympärille säteitä, kuin auringosta. Mandalan on tulkittu symboloivan myös maailmankaikkeutta. Usein mandalat yhdistetään idän uskontojen meditaatioihin, mutta myös intiaaneilla on ollut pyöreitä hiekkapiirroksia ja kristillisten kirkkojen pyöreät ruusuikkunat muistuttavat mandalan ideaa. Mandalakuvioita on nykyisin nähty myös käsitöissä ja printtikankaissa.
Minun tekemät mandalat eivät noudata perinteisten mandalakuvien symboleita ja kaavoja. Tein niitä vapaalla kädellä, ilolla ja luovuudella, mitä milloinkin sattui syntymään.
Väreillä on tiettyjä merkityksiä yleisesti ottaen. Tässä on lyhyesti värien merkityksestä:
PUNAINEN rakkaus, ilo, aktiivisuus, elämä, intohimo, liikunta, eteenpäin suuntautuminen
ORANSSI kehittyminen, energia, ilo, nautinto, ruokahalu, kunnia, lämmin tunne
KELTAINEN onni, autuus, tahdonvoima, optimistisuus, nuoruus, ymmärrys, luovuuden suosiminen, menestyminen, uuden oppiminen
VAALEANPUNAINEN viehkeys, lapsuus, romantiikka, hoivaaminen, hellyys, viattomuus, rakkaus lapseen, stressiä parantava väri
VALKOINEN rehellisyys, puhtaus, rauha, parantuminen, uusi alku, vilpittömyys
SININEN sujuva kommunikaatio, rauha, luottamus, sympaattisuus, kunnioitus, vakavuus, hiljentyminen omassa rauhassa, itsenäisyys
VIOLETTI luovuus, henkisyys, unimaailma, viisaus, rauha, voima
VIHREÄ kasvu, uuden alku, sydämen terveys, vapaus, rauha, toivo, helpotus, aitous
MUSTA syvällisyys, turvallisuus, suojaväri herkälle mielelle, salaperäisyys, arvokkuus
RUSKEA maanläheisyys, turvallisuus, koti, isänmaa, luotettavuus, kuunteleminen, pysyvyys
Ei ole sattumaa, että sairaaloiden seinät ovat valkoiset, sillä valkoinen viestii puhtautta ja parantumista. Ei ole sattumaa, että surupuku on musta, sillä sen koetaan suojaavan herkkää mieltä. Jokainen yhdistää vaaleanpunaisen värin lapsuuteen tai hellään rakkauteen, ja kirkkaan punaisen värin aktiivisuuteen ja aikuisten väliseen rakkauteen. Punaiset ruusut usein lahjoitetaan rakkauden eleenä. Ei ole sattumaa, että sininen on poliisien puvun väri, sillä se väri herättää kunnioitusta. Taiteellisuuteen on aina yhdistetty violetti, se on myös unettava väri makuuhuoneessa. Vihreä väri liitetään luontoon ja aitouteen, sekä tulevaisuuden toivoon. Ei ole sattumaa, että ruskeaa vaatetta käyttävää pidetään usein luotettavana ja turvallisena ihmisenä. Oranssi väri keittiössä tai ruokailutilassa herättää ruokahalua ja virkistää. Ei ole sattumaa, että ainakin ennen koulujen pulpetit olivat keltaisia, sillä se väri pitää hereillä ja kannustaa oppimiseen.
Usein ihmisillä on väreissä suosikit ja inhokit. Sanotaan, että joka tulee toimeen kaikkien värien kanssa, tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Sellainenkin idea on esitetty, että jos ihminen vihaa jotain väriä, sen värin 'ominaisuutta' on hänessä itsessään liikaa tai liian vähän. Tämä on mielenkiintoinen ajatus, mutta en ole tarkkaillut ihmisiä siinä mielessä.
Mandalakuvissani on niiden nimet, mutta ne eivät ole itse printeissä. Kaikissa printeissä on sama valkoinen pohjapaperi, mutta kuvissa värit eivät toistu täysin oikein. Näissä mandaloissa on kasveja, ruusuja, perhosia, rusetteja, sydämiä ja siemeniä. Sininen väri kuvastaa joko vettä tai taivasta.
 |
LEPO, Copyright Taina |
 |
ARMO, Copyright Taina |
 |
LAHJA, Copyright Taina |
 |
UUSI ALKU, Copyright Taina |
 |
TOIVO, Copyright Taina |
Tässä oli vain osa tekemistäni mandalakuvista. Muutaman kuvan olen kehystänyt seinälleni. Ehkä postaan niitä joskus lisää.
Voi että, miten kauniita ja merkityksellisiä mandaloita olet luonut! On inspiroivaa, miten olet yhdistänyt värit ja symbolit omiin kokemuksiisi ja tunteisiisi. Erityisesti värien merkitysten pohdinta toi uusia näkökulmia – esimerkiksi sinisen rauhoittava vaikutus ja violetin henkisyys resonoivat vahvasti. Kiitos, että jaoit tämän matkan mandaloiden maailmaan – se herätti minussa halun kokeilla itsekin mandaloiden tekemistä ja tutkia värien voimaa omassa elämässäni. 🎨
VastaaPoistaWau, olipa hienoa lukea kommenttisi! Kiva kun sait inspiraation kuvistani.
Poista